Loputon väsymys

-
Unen tarve on yksi asia joka kielii voimakkaasti siitä että on aika pysähtyä. Ensin tuota väsymystä yrittää paikata sillä että tekee vaan entistä enemmän kaikkea kunnes *naks* keho ja mieli vaativat pysähtymään. Olen tällä viikolla nukkunut noin 9-10h yöunien päälle noin 3-5h päikkäreitä. Tuntuu että pienikin ponnistus kuluttaa akun nolliin. Siispä olen ollut itselleni melko armollinen, lähinnä vain syönyt ja nukkunut.

Normaalisti syön melko terveellisesti ja monipuolisesti, välillä olen jopa kriittinen kaloreiden ja ravintoarvojen suhteen (voinko juoda appelsiinimehua, siinä on niin paljon sokeria). Tällä hetkellä syöminen on kuitenkin melkoisen retuperällä, söin tänään aamupalaksi puolikkaan täytekakun ja iltapalaksi nugetteja. Niin ja levyn suklaata. Normaalisti en edes piittaa hirveämmin makeasta, mutta niin vaan vuorokauden sisään olen ahtanut itseeni yhteensä kolme mignonia, 3/4 täytekakkua ja levyn suklaata.



Rakkautta on suklaa


Muuten olen fiilistellyt kevään tuloa sen mitä olen jaksanut. Ihanaa nähdä kuinka luonto heräilee talvihorroksestaan. Nostin mansikka amppelin lintulaudan tilalle, sieltä jo muutama mansikan lehti pilkistää. Vadelmakin on aloittanut silmujen luomisen, samoin minttu puskee yrttipenkistä jo kovaa vauhtia. Sisälle olen laittanut itämään basilikaa, sitruuna basilikaa, korianteria ja tomaattia. Avomaan kurkku odottaa vielä vuoroaan.



Jotenkin mieleeni tuli tästä kaikesta yhden lempitaiteilijani Hugo Simbergin tunnettu teos Kuoleman puutarha.

Kuoleman puutarha

 
Teos kuvaa Simbergin näkemyksiä kuolemanjälkeisestä elämästä, jossa valtaa eivät pidä enkelit vaan luurangot, jotka hoitavat taivaallista puutarhaa hellästi ja odottavat paikalle saapuvaksi lisää ”puutarhureita”.

Lähde: Wikipedia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuoleman_puutarha

En näytä ulkoa samalta, mutta sisältäni löytyy vastaava paljas olento, joka haluaa huolehtia ja rakastaa puutarhaansa. Kaikkihan me olemme sisältä luurankoja. Miksi luuranko koetaan niin pahana ja pelottavana? Emmehän me pysyisi ilman sitä edes kasassa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihana kamala ahdistuneisuushäiriö

-
 Puuh. Olen ollut taas viime päivinä väsyneempi ja ahdistuneempi. On paljon asioita joista haluaisin kirjoittaa ja kertoa, mutta joille en ole löytänyt oikeita sanoja. Luulen että tämä kumpuaa nyt siitä että onnistuin saamaan ajokortin viime viikolla. Autossa oleminen etenkin pimeällä on ollut ahdistavaa suurimman osan aikuisiästäni. Koen peltisessä purkissa 100km/h kiitämisen jotenkin järjettömänä, aivot huutavat että muussia tulee jos törmää johonkin. Noh, sain kuitenkin jonkun ihmeellisen päähänpiston mennä autokouluun viime syksynä näin 35-vuotiaana. Välillä on ollut sen verta vauhtia että tulee tehtyä nopeitakin päätöksiä. Toisaalta en ole katunut autokoulua, se on ollut vain melko kuormittavaa. Oikeasti olen hyvin ylpeä itsestäni että uskalsin, opin ja suoritin. Autoilu avaa niin paljon uusia mahdollisuuksia nyt. Tänään käytiin katselemassa autoja ja koejoin yhden. Se jännitti ja pelotti alkuun, mutta loppu sujui jo kivasti. Siihen meni kylläkin kaikki mehut taas. Äsken huoma...
Lue lisää

Eteenpäin

-
Kuva
Ulkona paistaa keväinen aurinko ja koirani Pepe makoilee vieressäni. Minä oikeasti odotan kesää, sitä että pääsen kaivamaan sup-lautani varastosta. Torstaina on autokoulun ajokoe, jos se nyt menisi läpi eteeni aukeaisi niin monta uutta ihanaa asiaa. Pääsen ajamaan vaikka Lappiin! Tai jos nyt alkuun vaikka Seitsemiselle nauttimaan luonnon rauhasta. Mietin myös opiskeluja. Tykkään yllättävän paljon nykyisestä työstäni, mutta mietin myös paluuta taiteen ja luonnon pariin. Voisin esitellä ihanaa luontoamme ja vesistöjämme, joogaa ja suppailua, mustikoiden poimintaa ja leipoa niistä ihanaa piirakkaa. Haluan valloittaa kallioita, tuntea sen onnistumisen riemun. Tuntea kehossani adrenaliinin virtauksen. Haluan nähdä ystäviäni, halata heitä kovaa heti kun vain voin. Nyt haluan kuitenkin vain olla ja nukkua. Yrittää parantua ja saada uutta voimaa. Nyt minun täytyy keskittyä elämäni tärkeimpään ihmiseen, minuun itseeni.
Lue lisää

Painajainen

-
Kuva
 Näin viime yönä kamalaa painajaista. Läheiseni oli kuollut ja yllättäen kaikki ympäriltäni oli poissa. Olin yksin. Tunsin kuinka pelko ja suru vyöryivät ylitseni. Unessa kuljin jälleen kerran terveysaseman tiskille, mutta en saanut sanottua sanaakaan. Aloin vain itkeä holtittomasti ja vajosin lattialle. Aloin hyperventiloimaan, ilmeisesti oikeasti, koska yllättäen tunsin kuinka kädet kietoutuivat ympärilleni. Riku. Mieheni oli ilmeisesti havahtunut siihen että olin keskellä painajaista ja kaappasi minut syleilyynsä. Rauhoituin turvalliseen syliin. <3 Tuo itkukohtaus terveysaseman aulassa oli takauma. Se on tapahtunut oikeasti. Ennen sitä sain soperrettua tiskillä etten jaksa... Palasin eilen töihin. Sujahdin ongelmitta takaisin sorvin ääreen. Kokeillaan nyt kolmea päivää alkuun. Olin suunnitellut tälle aamua koirien kanssa treenejä ennen töitä, mutta olo oli sen verran ahdistunut etten uskaltanut hypätä auton rattiin. Sen sijaan suunnattiin metsään imemään energiaa. Mun pojat ...
Lue lisää