Pilvilinna joka romahti

 Törmäsin vastikään aiheeseen häpeä. Olin sivuuttaa koko asian koska en koe olevani sellainen ihminen joka tuntee häpeää oikeastaan mistään. Sitten aloin miettimään asiaa tarkemmin ja ymmärsin sekoittavani häpeän itsensä nolaamiseen. Siinä olenkin hyvä. Olen mm kaatanut ison pirtelön Disneylandin kahvilan myyntitiskeille ruuhka-aikaan, samoin tein joskus Fazerin kahvilassa maitotonkalle brunssiaikaan. Olen istunut ajatuksissani väärään pöytään ja hortoillut miesten vessaan. Tahdittomuus on tuttua ties kuinka monessa tilanteessa. Häpeä on kuitenkin eri asia kuin nolous. Nolous on häpeän lievempi muoto. Ymmärsin silloin että kyllä, minä häpeän ja paljon. Häpeän heikkouttani houkutusten edessä. Häpeän olemattoman huonoa nimi- ja kasvomuistiani. Häpeän sitä etten jaksa tehdä nyt täyttä työviikkoa. Häpeän sitä kuinka olen tehnyt viime hetken ohareita, koska luulen jaksavani enemmän mitä oikeasti jaksan. Häpeän kaikkia niitä katteettomia lupauksia mitä olen antanut. Häpeän kotimme sotkuisuut

 Jokainen on varmasti törmännyt itsemurhasta kertovan uutisen lopussa olevaan neuvoon että hae ajoissa apua itsetuhoisiin ajatuksiisi. Olen ehdottomasti samaa mieltä, älä jää pahan olosi kanssa yksin. Kuitenkaan kaikki ei ole aina niin yksinkertaista sivistysvaltiossa. Sääntö-Suomi osaa varmasti sekoittaa terveenkin pään silloin kun on kyse esimerkiksi Kelasta lomakkeineen. Onneksi nykyään kaikki toimii pitkälti sähköisesti, muistan kyllä hyvin ne tuskaiset illat kun kaiveli kaapin perältä vanhoja palkkakuitteja ja todistuksia vuosien takaa liitteiksi työttömyyspäiväraha hakemukseen. Kahdesti olen myös tukeutunut sossuun, toisella kertaa vaadittavia lomakkeita oli niin paljon ettei tavallinen postimerkki riittänyt, kirje painoi liikaa. Viimeisin kokemukseni Kelasta on nyt reilun viikon takaa. Meillä oli työpaikallani kolmikantakeskustelu liittyen tilanteeseeni. Olen nyt tehnyt töitä kolmena päivänä viikossa, eli 60% normaalista työajastani ja tarkoitus oli hakea lopulle 40% osuudelle o