Pilvilinna joka romahti

 Näin viime yönä kamalaa painajaista. Läheiseni oli kuollut ja yllättäen kaikki ympäriltäni oli poissa. Olin yksin. Tunsin kuinka pelko ja suru vyöryivät ylitseni. Unessa kuljin jälleen kerran terveysaseman tiskille, mutta en saanut sanottua sanaakaan. Aloin vain itkeä holtittomasti ja vajosin lattialle. Aloin hyperventiloimaan, ilmeisesti oikeasti, koska yllättäen tunsin kuinka kädet kietoutuivat ympärilleni. Riku. Mieheni oli ilmeisesti havahtunut siihen että olin keskellä painajaista ja kaappasi minut syleilyynsä. Rauhoituin turvalliseen syliin. <3 Tuo itkukohtaus terveysaseman aulassa oli takauma. Se on tapahtunut oikeasti. Ennen sitä sain soperrettua tiskillä etten jaksa... Palasin eilen töihin. Sujahdin ongelmitta takaisin sorvin ääreen. Kokeillaan nyt kolmea päivää alkuun. Olin suunnitellut tälle aamua koirien kanssa treenejä ennen töitä, mutta olo oli sen verran ahdistunut etten uskaltanut hypätä auton rattiin. Sen sijaan suunnattiin metsään imemään energiaa. Mun pojat <3

 Yleensä olen jaksanut puuhailla edes jotain vappuna ja muina juhlapäivinä, mutta en tällä kertaa. Sulkeuduin koirieni ja rakkaan PS4-konsolin kanssa kotiin. Tilasin Intialaista ja join pullollisen mietoa viiniä ja yhden erikoisoluen. Mies on meistä yleensä se epäsosiaalisempi, mutta tällä kertaa se olinkin minä joka katselin miehen laittamia kuvia tuoreista munkeista joita kavereiden kanssa tekivät.  Itselläni olo oli jotenkin ontto ja on edelleen. Päätin että nyt loppuu juominen, ainakin yksin kotona! Olen käyttänyt autoa lähes pari viikkoa tekosyynä sille että saa rentoutua ja vetää navan täyteen herkkuja sitten kun olen ensin uskaltanut heittää päivän pakolliset kierrokset autolla. Sitten iskee morkkis ja paha olo. Tänään jatketaan Käpy koirani kanssa agilitya. Mietin myös kiipeilyä, mutta samojen otteiden lähmiminen muiden kanssa nyt korona-aikana ei ole houkutellut. Luulen että yksi iso syy tälle masennuskaudelle piilee juuri siinä ettei ole päässyt harrastamaan koko talvena muut